torstai 23. tammikuuta 2014

Miksi rakastan talvea (Ja miksi sinäkin voit!)



Aloitetaanko niillä ilmiselvällä syyllä ensin? Eli lumella. Mulle lumi tuo talven ja talvi lumen, tosin tänä vuonna saatiin hetki pidätellä hengitystämme. Olen muuten päässyt siihen ikään, jossa muistellaan omaa lapsuutta, tässä tapauksessa lapsuuden talvia. Yritin lapsille selittää, kuinka oli niin kylmä, että sieraimet jäätyivät kiinni ja hiuksista ja kaulahuivista muodostui lumoava huuraparta. En usko, että ymmärsivät.

Anyways, lumi on tärkein syy, miksi rakastan talvea. Se on paitsi kaunista, myös monipuolista. Eikä lumisista talvilajeista nauttiakseen tarvitse olla erityisen liikunnallinenkaan, aloittaa voi vaikka liukurilla tai lumilapiolla. Lumienkelikin on skaalan helpommasta päästä (kaverin voi ottaa mukaan, jos epäilee ettei omin voimin pääsekään takaisin ylös). Tosin pidemmän päälle lajimäärän lisääminen tuo lisää iloa. Meidän perheessä ollaan siinä onnellisessa vaiheessa, että kaikki lapset saadaan laskettelusuksille ja osa pääsee jo omatoimisesti sekä rinnettä alas että ylös. 

Fanaattisinkin talveninhoaja varmasti myöntää, että lumi tuo vaihtelua ja valoa pimeään vuodenaikaan. Kaikki lapsia kotona hiukankaan pidempään hoitaneet tietävät eron lumisella talvella ja kuraisella talvella. (En kerro, jos ette tiedä. Se on vain koettava.) Kuraisen talven jälkeen ymmärtää taas hiukan paremmin keski-eurooppalaisia perheitä, joissa ulkoillaan vain kuivalla, lämpimällä säällä.



Talvipukeutuminen on toinen syy rakastaa talvea. Miten mukavaa on hiippailla joogahousuissa ja mummun kutomissa villasukissa (kiitos etäpäivät!). Villasukat muuten rakastaa joogahousuja, pitkät resorit on niin tehty pitkiä villasukkia varten. Tänä syksynä koin olevani uusien lasketteluhousujen arvoinen (no oli ne alessa, mitä se kertoo?), joten joogahousut+villasukat-setti alla pärjään nyt ulkonakin pidempään. Tai pärjäsin niillä vanhoillakin, mutta ne oli ostettu noin vuonna 1994, jolloin oli muotia käyttää aivan liian isoja vaatteita ja olivat alunperinkin monta kokoa liian suuret. Eli downshiftasin… eikun downgreidasin… siis sijoitin pienempiin. 

Mutta jos lumilajit eivät innosta ja töissäkin on tiukka "no woolen stockings policy" niin onneksi meillä on vielä talviherkut. Laskiaispullakausi on kuuleman mukaan käynnistynyt, eikä ihme. Itse olen Pavlovin koirana miettinyt erilaisia laskiaispullatäytteitä (molempia mulle) ensimmäisestä aurinkoisesta talvipäivästä lähtien. Runebergintortut, -muffinsit ja -kakut sopivat myös, ja erityisesti, sisäilijälle. Lätyt, pannari ja köyhät ritarit uppoavat vauhdilla nälkäisiin mäenlaskijoihin. Eikä mäkeäkään tarvitse välttämättä laskea, jos on päässyt pukemaan ja riisumaan reippaat mäenlaskijat, kyllä siinä aina muutama sata kaloria kuluu. Lisäksi voi hakea inspiraatioita Suomen ulkopuolelta ja viettää talvea puolalaiseen tyyliin eli munkkeja ahmien! 

Talvessa on vielä, kaiken lumen, talviurheilun ja hiilariherkkujen lisäksi, sekin rakastettava piirre, että valo lisääntyy. Aurinko paistaa joka päivä pidempään ja korkeammalta, ja kauniista kirpakoista ulkoilukeleistä saa nauttia sitäkin enemmän. Aurinkoinen talvipäivä on siitäkin niin upea, että se on täynnä lupauksia tulevasta keväästä ja kesästä, siitä, että tässä toden totta mennään parempaan suuntaan.

Aurinkoista talvipäivää!
Life loves you!
Anna





3 kommenttia:

  1. No joo, uskotaan. Kyllä talvi on ihan kiva, varsinkin nyt kun on vähän lunta. Ja laskiaispullan takia tykkäisin vaikka marraskuusta....jos siis laskiainen olisi sattunut marraskuulle. Vielä kun joku keksisi ihan oikeasti toimivan tökötin, jolla poistaa sähkö pakkashiuksista!

    VastaaPoista
  2. Talvi ilman lunta on hyvin pitkä syksy ;) Marraskuulle pitäskin ottaa joku kiva teema tai juhlapäivä, muukin kuin isänpäivä, jolla ei pitkään jaksa.
    Sähköhiuksille mullakaan ei ole uutta kikkaa. Nyt kun välttelen värjäämistä (älä kysy, en ole itsekään varma miksi) niin tuntuu että hiukset on tavallistakin sähköisemmät.

    VastaaPoista
  3. Myös minä rakastan talvea ja etenkin näin tammi-helmikuussa kun on pakkasta, lunta ja aurinko alkaa näyttäytyä ja häikäisee niin, että pimeyteen tottuneita silmiä kirvelee. Toivon, että niitä aurinkoisia pakkasilmoja siunaantuisi etenkin viikonloppuihin että pääse toimistotyöläinenkin nauttimaan.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...