perjantai 15. marraskuuta 2013

Tee sitä mitä rakastat

Onnellisuusprojektiini liittyen seuraan Gretchen Rubinin The Happiness Project -blogia. Tämänpäiväinen juttu vahvisti niitä ajatuksia, joita itselläkin on viime kuukausina ollut mielessä. “I have plenty of time for the things I love to do” on loistava ajatus jo siksikin, että se on hyvin tasa-arvoinen. Ainakin täällä länsimaissa meillä jokaisella on yhtälaiset mahdollisuudet käyttää omaa aikaresurssiamme. Jos aikansa haluaa käyttää johonkin, josta ei itse nauti, vain koska olettaa, että niin kuuluu tehdä, sekin on täysin mahdollista. 

Itse olen onnellinen, kun sain käyttää tänään iltapäivän omien lasten ja lasten kavereiden kanssa leipoen koulun markkinoille. Yrittäjyys ja sen tuoma vapaus antaa mahdollisuuden tehdä töitä, joita rakastan, ja käyttää kuitenkin toisinaan ison osan päivää piparinpaistoon. Toisinaan huomaa tuttavien kilpailevan kiireellä ja perheen ja ystävien tapaamisen mahdottomuudella. Kiirettähän voi aika ajoin tulla kenelle tahansa. Koska kaikelle ei ole aikaa, on toisinaan hyvä palauttaa mieleen elämisen ainutkertaisuus ja mahdollisuus valita se tekeminen, jota todella rakastaa. 

Viikonlopputerveisin,
Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...