torstai 27. helmikuuta 2014

Telluksen asukkaita


"Eikö niin että me ollaan Aurinkokunnan, Telluksen, Euroopan, Pohjoimaiden, Suomen ja Espoon asukkaita?", kysyi Kakkonen yhtenä päivänä eskarin jälkeen ja jatkoi "Luettele äiti Pohjoismaat.". Kun osasin nimetä kaikki viisi (ei ollut turhaa opiskelu), lapseni sanoi ylemmyydentuntoisesti, että "kai nyt osasit kun olet kuullut mun puhuvan niistä". 

Kun minä olin pieni (aina hyvä aloitus, eikö?), meillä aloitettiin päivä virsillä, joita säestettiin urkuharmoonilla. Totuuden hengen pauhatessa ei paljon planeetoista ollut puhetta. Tosin tämä tapahtui vasta ensimmäisillä luokilla koulussa, vaikka epäilemättä sama setti olisi ollut myös eskarissa, jos se siihen Telluksen aikaan olisi ollut osana alakoulua. Muutenkin opetus taisi olla melko uskonnollista, olikohan sitten opettajakohtaista vai onko uskonnon osuutta riisuttu opetuksesta sen jälkeen muutenkin. En muista Ykkösenkään opetelleen Jaakobin poikain nimiä, mutta planeetat he osaavat nimetä. 




Olen joskus vitsaillut, että kun lapsia on enemmän, voisi kokeilla heihin erilaisia kasvatusperiaatteita. Yhden voisi kasvattaa tapakristityksi, toiselle opettaa evoluutioteorian ja kolmannelle Sarah Palin -tyyppisen version maailmansynnystä ja katsoa mihin kullakin opilla päädytään. 

Tänään mennään kuitenkin vielä perustorstain menulla, Telluksen parhaalla pannukakulla. Jätän sen hernekeiton siitä alusta pois, se ei vaan toimi meillä. Taidan taas kokeilla, miten pannukakku onnistuu spelttijauhoista ja mantelimaidosta. Jos tulee oikein hyvää, kerron vielä reseptinkin. 


Ihanaa keväistä loppuviikkoa!
Olkoon aurinko kanssanne!

Terveisin,
Anna

4 kommenttia:

  1. Kiitos kun muistutit urkuharmoonista ja virrenveisuusta koulussa. Kyllä meidän täytyy olla jo aika iällä :). Vaikka minä muistelen noita aikoja lämmöllä. Sen minkä niistä muistan. Kiinnostava tuo sun versio pannarista. Mitä on mantelimaito...Onko lypsylehmä syönyt vain manteleita? :)

    VastaaPoista
  2. Oli ne aikoja. Mulla oli pitkä lista suosikkivirsiä kirjoitettuna virsikirjan eka sivulle.

    Mantelimaito tehdään manteleista vaikka sun versio kuulosti kans hyvältä. :) Pannarista tuli oikein hyvää mantelimaidosta ja speltistä leivottuna. Mantelimaito toimii kahvimaitonakin, jos kahvia juo mutta se on hyvää smoothieissa ja puuron kanssa myös.

    VastaaPoista
  3. Riisimaidosta olen minä joskun tehnyt glut. Lettuja. Mantelille ollaan algeerialaisia

    VastaaPoista
  4. Algeerialaisia? :) Oletko muuten kokeillut sitä mantelimaitoa? Mäkään en voi manteleita syödä sellaisenaan mutta jollakin tavoin kypsennettynä ne menee.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...