Pipari-ilta lasten ja ystävien kanssa

I-ha-na päivä meillä oli eilen! Mulla oli jo etukäteen jotenkin juhlava ja iloinen olo, kun suunnittelin ja valmistelin meidän perinteistä (tämä nyt oli tällä konseptilla ensimmäinen, mutta jostakinhan se on aloitettava) pipari-iltaa. Piparien leipominenhan on lapsista aina hauskaa, ja nyt haluttiin laajentaa tätä hauskuutta koskemaan ystäviäkin, joten kutsuimme paikalle ystäviä sekä minulle että lapsille! Huomaan nauttivani illanistujaisista, synttäreistä ja muista pienistä juhlahetkistä valtavasti jo etukäteen. On niin mukava miettiä, mistä kukin ilahtuu ja minkälaisia ilonkiljahduksia sitä saakaan kuulla! 

Imuroimaan en ehtinyt, joten sammuttelin turhat valot ja sytytin kynttilöitä tuomaan lämpöä ja tunnelmaa. Valojen vähentäminen ja kynttilöiden sytyttäminen taisi olla joskus jossakin blogissakin esillä syksyn helpoimpana ja edullisimpana sisustusvinkkinä. Taidan jatkaa samalla teemalla myös tänään, kun saamme illallisvieraita ja mulla on vielä strösselitähdet imuroimatta keittiön lattialta.

Piparimuotteja meillä on jo mahtava valikoima, mutta tähän Ultimate Gingerbread Baking Sessioniin käytimme ainostaan jouluaiheisia muotteja. Poikkeuksen teki Kolmosen ruokakaupassa bongaama dinosaurus-muotti, joka oli tietenkin pakko saada, kun Harri ja dinot ja Dinojuna on ihan lemppareita tällä hetkellä. 

Ykkösen Kummitäti, joka oli itseoikeutetusti leipomassa mukana pikkuisen tyttärensä kanssa, on muutamana vuonna tehnyt kummityttönsä kanssa adventtikalenteripipareita. Jatkettiin tätä perinnettä tänäkin vuonna. Tosin vain Ykkösellä oli pinnaa tehdä itse valmiiksi kaikki 24 kappaletta, minä sain koristella ja numeroida Kakkosen ja Kolmosen kalenteripiparit. Kolmonen lähinnä veteli sikeitä ja keskittyi sen jälkeen taikinan syömiseen.

Teen usein aikuisia (ja ennakkoluulottomia lapsia, ei meidän neofoobikkoja) varten tätä herkullista vuohenjuusto-viikuna-saksanpähkinäpiirakkaa. Se häviää aina parempiin suihin, ja vaikka siinä työvaiheita onkin, on se jo niin tuttu resepti, että sen voi väsyneempänäkin tehdä. Alkuperäinen resepti taisi olla Glorian Kodista tai vastaavasta mutta tässä lyhyesti: Pohjan päälle levitellään pannulla pehmennetyt sipulit, murustellaan vuohenjuusto ja saksanpähkinät & viikunat lohkoina. Päälle munamaito. Piirakan voi myös tehdä valmiiksi pakkaseen ja sulattaa tarjoilupäivänä niin kuin minä tein. Tosi hyvää! Piirakan kanssa aikuisia varten oli tarjolla punaviiniä, josta myös tapahtuman nimi, Pipari&punkku (kiitos alkuperäisidean äidille Liinalle), juontaa juurensa. Voitte muuten uskoa, miten hulvattoman vastaanoton sain Pipari&punkku-kutsulleni!

Pipari-iltaa varten hain kaupasta kunnon kasan piparitaikinaa, koristeita ja sokerikuorrutetta. Sokerikuorrute tuntui olevan suosittua, sekä omat että kavereiden tuomat tuubit pursoteltiin kaikki loppuun, mutta ihme kyllä ei huonekaluille. Jokunen vuosi sitten sain kotitaloustaitoiselta kaverilta hauskan vinkin, että tikkarimurskeesta saa pipareihin näppärästi ikkunat. Konsti onkin meillä suosittu ja lapset tekevät isoja ja pieniä ikkunoita vähän joka pipariin. Onneksi lasten kaverisynttäreiltä kotiintuomisiksi saadut tikkarit olivat hyvässä jemmassa, niin oli mistä paukutella tikkarirouhetta! 

Tämän illan tuomalla energialatauksella jaksaa pitkään. Onni on ystävät, perhe, koti ja hetkessä eläminen!

Piparintuoksuisin terveisin,

Anna

Syystunnelmia

Kesä on ihmisen parasta aikaa - tai ainakin se on aina ollut mun elämän parasta aikaa. Tässä vaiheessa syksyä alkaa olla jo vaikea päästä suloisten kesäpäivien tunnelmiin. Kesän tekee läheisemmäksi ainoastaan kellojen siirtäminen lähintä kesää kohti. Harmi vain, että se on se entinen eikä tuleva kesä.
Tiedän (ja jopa pidän ystävinäni, olen sillä tavoin hyväksyvä) ihmisiä, jotka rakastavat syksyä. Tarkemmin kysyttäessä paljastuu usein, että he rakastavat syksyissä kynttilöitä, kotisohvalla köllöttelyä, suklaata ja punaviiniä. Harvemmin on kaihoten mainittu kuravaatteiden pukemista uhmaikäiselle, lehtien haravointia ja bussipysäkillä tuulessa värjöttelyä.
Ajattelin kuitenkin järkevöityä ja lakata taistelemasta vuodenaikojen vaihtelua vastaan - luulen, että mahdollisuuteni olisivat joka tapauksessa olleet heikohkot - ja liittyä syksyihmisiin. Kunhan löydän oikean kynttilöiden, suklaan ja punaviinin suhteen, voin selvitä tästäkin syksystä. Ja aina välillä, kun pimeys ja kylmyys käyvät aivan ylitsepääsemättömiksi, voin hetkeksi palata kesän muistoihin: lämpöön,  valoon, meren kimallukseen ja auringon ja hiekan tuoksuisiin lapsiin.